torstai 8. syyskuuta 2011

kipeenä... :(

Tiistaina jouduin lähtemään kotiin kesken koulupäivää kun mun päätä alkoi särkemään ja vatsaa sattumaan ihan sikana. Menin sitten käymään meiän koulun Nurse Officessa ja se oli heti ihan että kannattaa varmaan mennä kotiin, koska meillä on ollut aika paljon samanlaisia tapauksia. Soitin sitten Tricialle ja sain luvan lähteä kotiin.

Näillä jenkeillä on aika tarkkaa mitä kaikkee pitää tehä ennen kun lähtee kotiin, sillä Suomessa soitetaan vaan äitille tai isälle ja lähetään kotiin tai mennään terkkarille ja saaadaan jokin lupalappu, mutta täällä ensin tarkistetaan kaikki tiedot jostain ihmeen tietokannasta, jonka jälkeen soitellaan vanhemmille ja käydään läpi vaikka mitä, sitten terkkari kirjottaa sulle lapun jonka annat lapun Attendance Officeen josta ne antaa sulle lapun jota pitää kantaa koulun alueella ja sitten pitää allekirjoittaa jokin kaavake jossa kysytään nimeä, opiskelijanumeroa, päivämäärää ja kellonaikaa ja syytä poistumiseen. Vasta kaiken tämän jälkeen on vapaa lähtemään, mutta sut saatetaan pysäyttää ja kysyä miksi et oo tunnilla jolloin pitää näyttää sitä lappua jonka sai Attendance Officesta... Joten on aikamoista härdelliä koulusta lähteminen :D

Mun oli tänään tarkoitus mennä käymään lääkärissä, sillä eilen illalla kun olin syönyt meinasin oksentaa kokoajan ja ennen kun menin nukkumaan aloin tärisemään... En sitten kuitenkaan lääkäriin mennyt kun oli päivällä vaan vatsa kipeä eikä päätäkään juuri särkenyt. Aateltiin tossa Trician kanssa että saattaa olla että vaan stressaan ku kaikki on niin uutta ja kun pitää sopeutuu toisenlaisiin tapoihin ja kieleen ja kaikkeen. Mutta oon huomenna varmaan nyt menossa kouluun, katotaan nyt jos aamulla on ihan kamala olo niin sitten jään vielä huomiseks lepäämään.

Ei kommentteja: