torstai 19. tammikuuta 2012

New York

Ei oo nyt oikeen ollut inspiraatiota kirjotella, niin oli täs tämmönen melkeen 2 kuukauden tauko... Ja nyt on sitten tapahtunut tässä viimeisen kuukauden aikana sen verran paljon, että joka kerta kun oon että kirjotampas jotain oon ihan over my head, kun en tiiä mistä alottaa. Päätin sitten alottaa tosta New Yorkin matkasta kun sen verran iso juttu oli :)

Eli mun äiti ja sisko oli lähdössä perhetuttujen kanssa New Yorkiin ja ne kyseli koko ajan että pääsenkö tulee mukaan, mutta mun järjestön sääntöjen mukaan perhettä ei saa tavata ennen kun on puolet ajasta mennyt jo, niin en sitten viittinyt edes aluksi kysyä. Mutta sitten siinä tuli viikko ennen sitä New Yorkia semmonen tunne, että miksen kysyis? eihän sitä tiiä jos vaikka pääsisinkin lähtee. Kysyin sitten mun host-äitiä ottaa yhteyttä mun aluevalvojaan, joka ilmotti että, muuten onnistuisi, mutta en saa matkustaa yksin. Kerroin sitten äidilleni että tilanne on tämmönen enkä nyt pääse lähtemään. Äiti sitten otti yhteyttä suomen järjestöön jotka sano et jos kerran on annettu lupa matkustaa niin ei pitäisi se yksin matkustamisen olla ongelmana, ja kerroin sitten taas tänne USAn päähän että olen saanut luvan matkustaa yksin, ja sitten siinä parin päivän jälkeen nääkin täällä saivat kaiken järjestettyä ja sain luvan lähteä :)

Olin siinä edellisenä päivänä ihan hermorauniona, kun pelkäsin että oon unohtanu jotain, tai en jostain syystä pääse lähtemään. En saanut kunnolla nukuttua, ja heräsin sitten 4 jälkeen ja jäin odottamaan taksia. Pääsin lentokentälle ilman ongelmia, mutta siinä Check Inissä tuli sitten ongelmia ja selvisi että vaikka olin lipun varannut sitä ei ollutkaan ja jouduin ostamaan lipun siitä tiskiltä, mikä tuli aika kalliiksi.

Pääsin siitä kuitenkin hyvin lentokoneeseen ja olin noin 5 tunnin päästä New Yorkissa. Olin siellä 2 tuntia muita ennen ja haahuilin siellä sitten puoli tuntia, kun yritin etsiä sitä paikkaa minne niitten lento tuli :D Kun sitten vihdoin pääsin sinne jouduin vielä odottelemaan tosi kauan, kun näitten lento oli myöhässä. Olin siinä jo vähä hermona että jos on tapahtunut jotain, mutta sitten vähän ajan päästä näin mun äidin tulevan sieltä ovista. Muut tuli siitä aika nopeasti perässä, ja pillahdin sitten itkuun siinä keskellä terminaalia... Siinä vähän ihmiset kattoivat että mitä tapahtuu :D

Lähettiin siitä hotellille ja kesti varmaan tunti ajaa sinne, kun oli niin paljon autoja liikenteessä. Kun päästiin hotelliin, vietiin tavarat huoneisiin ja mentiin hotellin ravintolaan syömään. Oltiin kaikki tosi väsyneitä, mutta käytiin vielä syömisen jälkeen kävelemässä Times Squarella, kun meidän hotellin oli siinä :)


Näkymä meiän huoneesta



Seuraavana päivänä mentiin bussiajelulle ympäri New Yorkia, ja tuli kyllä nähtyä tosi paljon. Ikävä vaan että sillon oli ihan kamalan kylmä. Nähtiin siellä ajelulla Marimekon liike :D




Empire State Building


Tos takana näkyy Chrysler Building


En oikeen muista enään että mitä tapahtui minäkin päivänä, mutta käytiin Rockefeller Centerissä, missä on se luistinrata joka aina onnistutaan kuvaaman ison näkösenä, mutta joka on todellisuudessa naurettavan pieni :D

Minä, Susa ja Vilma



Käytiin yhtenä päivänä Liberty Islandilla kattoo Vapauden patsasta, ja otettiin siellä semmonen audio guide ja ideana oli että mä kuunteleen ja sitten kerron muille mitä siinä sanottiin, mutta tajuttiin aika nopeasti että siitä ei ollut mitään iloa, kun ne käytännössä kertoi vaan mitä ihmiset ajattelee Vapauden patsaasta ja mitä se edustaa ja haastateliin ihmisiä. Mutta ainakin oli hienot näkymät :)






Käytiin ton jälkee syömässä yhessä ravintolassa joka on ihan Brooklyn Bridgen vieressä semmosella laiturilla.


Yhtenä päivänä lähettiin Riverheadin (kai...) Outlet alueelle shoppailee. Vuokrattiin auto ja oltiin siellä koko päivä :)

Jonain päivänä käytiin myös Hard Rock Cafessa, en kyllä saanut sieltä otettua paljoo kuvia kun oli niin pimeää. Ja kun käveltiin ympäriinsä siellä huomattiin että niillä oli tois hienoja joulukoristeita :)






Oltiin New Yorkissa viikko, ja kun sitten oli aika lähtee tuli aika haikee olo :( Mun kone lähti ennen muitten konetta, niin mun äiti saatto mut sinne ja vilkutti kun menin rullaportaita alas :) Vähän tuli siellä koneessa itkettyä, ja onnistuin vielä tulemaan kipeäksi siellä. Kun sitten laskeuduin sain tietää että äitin ja näitten kone oli joutunut kääntyy takas New Yorkii kun oli tullu joku vika koneesee ja ne pääs sitten lähtee takas Suomeen vasta seuraavana päivänä.

Yritän vielä lähiaikoina postaa lisää mitä on tapahtunu, varsinki joulusta ja uudesta vuodesta :)